Kissalaumamme kasvoi lauantaina 3.12.2011 yhdellä suloisella tyttöpennulla. Nuppu synnytti aamulla vähän jälkeen kahdeksan noin tunnin ponnistusten jälkeen ihan itse tällä kertaa terhakan pennun. Pipari-lempinimen saaneen pennun syntymäpaino oli komeat 117 grammaa. Pipari on meillä syntyneistä pennuista toiseksi suurin, joten Nupulla oli sen synnyttämisessä kyllä työsarkaa, mutta pienoisella avustuksella pentu syntyi nyt ihan luonnollisesti. Se itsessään on jo meille ilon aihe, sillä nyt Nuppu voi saada myöhemmin vielä lisää pentuja.
Pipari on saanut viralliseksi nimekseen Sydänyön Gut Gelungene eli "hyvin onnistunut". Pipari on sininaamio äitinsä ja isänsä tapaan, ja se todennäköisesti menee sijoitukseen, mutta katsellaan nyt vielä, miten pieni kasvaa ja kehittyy. Ainakin Pipari on hyvin tomera ja touhukas, pörröinen pieni kaveri, joka on koko ajan kasvanut hienosti.
19.12.2011
27.9.2011
Astutusreissua
Nyt lopultakin näyttäisi siltä, että meidän pentusuunnitelmamme edistyvät. Ihana sulottaremme Nuppu (GIC Sydänyön Arvokkain Aarre, SBI a) on vieraillut komean Manu-herran (IC Blue Heaven Sunny Queen, SBI a) luona ja haemme Nuppu-rouvan tänään kotiin. Jos nyt tärppää, niin sinisiä birmapentusia olisi odotettavissa marras-joulukuun vaihteessa, laskettu aika n. 30.11.2011. Jos sieltä syntyisi "Nuppu II", sellainen sopiva suloinen sininen tytöntyllerö, niin sille pitäisi varmaan löytää hyvä sijoituskoti mielellään Jyväskylän lähistöltä, joten jos sijoituskissa voisi kiinnostaa, niin kannattaa kysellä asiasta! ;)
24.8.2011
Pentusuunnitelmia!
Edelliset pentusuunnitelmamme kariutuivat, kun Elli imeytti pentunsa. Rouvan vietellessä ansaittuja kastraatin päiviä olemme suunnitelleet pentusia Nupulle ja Oonalle. Nuppu-rouva käväisikin testeissä (FeLV ja FIV) jo kesällä, Oona päässee testattaviksi nyt syksyllä. Kummallekin leidille on sulho löytynyt, toivottavasti nämä suunnitelmat myös toteutuvat. Nuppu ja Oona on tarkoitus astuttaa, kunhan vaan tytöt kiimaan tulevat. Saa nähdä, kumpi ehtii ensin. :)
Suunnitteilla siis sininaamiopentuja yhdistelmästä GIC Sydänyön Arvokkain Aarre, SBI a, "Nuppu" ja IC Blue Heaven Sunny Queen*ES, SBI a, "Manu". Toinen suunniteltu yhdistelmä on CH Sydänyön Demonized, SBI b 21, "Oona" x CH Fotocatin Risto Räppääjä, SBI n, "Räpä". Oonan ja Räpän pennut olisivat todennäköisesti ruskea- tai ruskeatabbynaamioita. Toivottavasti ainakin toinen näistä pentueista toteutuisi jo tämän vuoden puolella!
Kollimme CH Sydänyön Dying In Your Arms, SBI b 21, "Ossi" tuli toistamiseen isäksi kesä-heinäkuun vaihteessa. Ruskeanaamio Iines-Hovi Aino synnytti neljä poikapentua, joista kolme ruskeanaamioita ja yksi ruskeatabbynaamio. Lapsukaiset lähestyvät jo kahden kuukauden ikää ja ovat suloisia kuin mitkä! Muistuttavat aika paljon Ossia pentuna, joten jos isäänsä tulevat, niin niistä kasvaa kyllä todella komeita kissoja!
Pidetään peukkuja suunnitelmillemme! Toivottavasti tuloksena olisi ainakin yksi "Nuppu II", jolle mahdollisesti kaivattaisiin sijoituskotia... ;)

26.6.2011
Tittelitäydennystä.
Olimme viikko sitten ISROKin näyttelyssä Siilinjärvellä Sepon (CH Sydänyön En Mie Vuan Tiiä, SBI b) ja Oonan (CH Sydänyön Demonized, SBI b 21) kanssa.Neitokaisemme Liia oli myös matkassa mukana ja lauantaipäivä meni varsin mukavasti näyttelyissä. Seppo sai toisen sertinsä avoimesta luokasta, vaikka vähän mutisikin (liekö tullut äitiinsä) ja Oona sai ensimmäisen sertin luokassa 7. Oona ihastutti kyllä aivan ihanalla käytöksellään, se oli tuomarinpöydällä kuin veljensä Ossi puskien niin minua kuin tuomariakin. Käväisi se tuomarin sylissäkin pariin otteeseen. Ja Oonalla oli siis vuoden näyttelytauko, joten sen käytös oli kyllä todellakin erinomaista. :D
Sunnuntaina emme itse voineet ollakaan paikalla, kun äidilleni iski migreeni, mutta onneksi apua oli saatavilla ja kissat pystyivät jäämään näyttelyihin. Kumpikin sai sunnuntainakin sertinsä ja käyttäytyivät kuten edellisenäkin päivänä. Nyt meillä on siis uusi tittelikissa: CH Sydänyön En Mie Vuan Tiiä, SBI b, Seppo. :)
Ellihän viettelee nyt kastraatin ansaittuja päiviä, kun se oli imeyttänyt pentunsa, joten seuraavat pennut ovat suunnitteilla Nupulle tai Oonalle. Katsotaan nyt, kumpi ehtii ensin. ;)

15.5.2011
Näyttelykuulumisia.
Olimme eilen Ossin (CH Sydänyön Dying In Your Arms, SBI b 21) ja Sepon (Sydänyön En Mie Vuan Tiiä, SBI b) kanssa PIROKin näyttelyssä Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Pojilla oli pitkä tauko näyttelyistä, viimeksi olleet näytelmissä mukana viime kesänä Siilinjärvellä, eli taukoa sellaiset 11 kuukautta. :D Ossi osallistui nyt ensimmäistä kertaa luokkaan 7 ja sai Albert Kurkowskilta sertinsä ja ihan kivat arvostelut. Tuomari arvosti Ossissa niitä pojan hyviä puolia ja mainitsi kyllä kaikki ne huonommatkin, eli oli ihan samaa mieltä kuin miekin. ;) Tykkäsi Ossista kuitenkin ja TP-valinnassa oltiin mukana, tosin hävittiin siperialaiselle, mutta sehän ei meitä haitannut. Itse olin erityisen tyytyväinen Ossin hienoon käytökseen. Pitkä näyttelytauko takana ja herra asustelee ainoana kissana ja lemmikkinä lapsiperheessä ja on tosiaan leikkaamaton uros kaiken lisäksi, niin hän vain puski tyytyväisenä tuomarinpöydällä sekä minua että tuomaria! Ja köllähteli milloin mihinkin kohtaan pöytää rapsuteltavaksi. :) Aivan mielettömän hienoa ja rentoa käytöstä herralta, kun ajattelee, että meikäläinenkin on herralle käytännössä vieras, kun niin harvoin nähdään. Eli jos joku etsii birmanaaraalleen kollia, jolla on supermaski ja mieletön luonne, niin tässä se on! :D Ja turkin laatukin on varsin hieno, äidiltään perittyä. ;)
Seppokin sai sertinsä Marjatta Koskenkankaalta, vaikka herra vähän rutisikin arvostelussa. Seppo on nyt kovasti venähtänyt pituutta ja kun karvatkin ovat näin kesän lähestyessä vähentyneet entisestään, niin herra näyttää täsmälleen siltä, mikä onkin: teinihujopilta. :D Mutta iso kolli siitä isänsä tavoin kasvaa, joten kestää aikansa, ennen kuin Seppo saa kroppaansa pituutta vastaavan leveyden kasvatettua. Mutta pointit ovat kehittyneet hienosti, suklaa maski on kasvoissa ja jaloissa oikein hyvä, vielä kun häntäkin ehtii mukaan. Ja turkin laatu on hyvä, varsin silkkinen, alusvilla siitä vaan nyt sattuu puuttumaan, muttei liene ainoa birma. ;)
Oli ihana nähdä kissaystäviä pitkästä aikaa, enemmänkin olisi voinut seurustella, mutta nähtävästi pikkuvauvan äidin jaksaminen ei ole ihan entistä luokkaa. Se on kuitenkin sanottava, että Liia-neiti (melkein 2 kk) jaksoi hienosti näyttelyissä ja nukkui suurimman osan ajasta, joten helpolla päästiin. Onnea kaikille pärjänneille ja kaverit, toivottavasti nähdään pian taas näyttelyissä!

30.4.2011
Pentuja odotettavissa!
Kyllä vain! Ellin (GIC FIN*Lirukallion Cuumaa tuhkaa, SBI g) astutusreissusta tulee tänään kuluneeksi tasan kolme viikkoa ja rouvan nisät punertavat suloisesti. :) Myös Ellin ruokahalu on lisääntynyt, painoa on tullut lisää vajaa 200 grammaa. Hellyyttäkin kaivataan entistä enemmän, nukkumistahan Elli on aina harrastanut varsin paljon, joten siinä ei eroa havaittavissa. ;) Vielä ei emäntä ehkä aivan uskalla hihkua, mutta hyvältä kyllä näyttää! Näillä nähtävin meille siis syntyisi birmapentuja kesäkuun puolenvälin tienoilla.
Iloista vappua siis kaikille! :)
Iloista vappua siis kaikille! :)
12.4.2011
Jännääminen alkaa...
Toisin sanoen Elli on nyt käynyt astutusreissulla, kotiutui sieltä juuri eilen, joten nyt sitten odotellaan ja seurataan, josko rouvan kolmas pentue olisi tuloillaan. :) Elli lähti perjantaina treffaamaan komeaa ja hyväluonteista ruotsalaisherraa ja hyvin pariskunnalla ainakin sujui, kovasti olivat touhunneet ja tulleet hyvin juttuun. Muutenkin Elli oli tuttuun tapaansa ottanut reissun varsin rennosti ja ollut oma suloinen itsensä. Jos astutus nyt onnistui, niin odotettavissa olisi kesäkuussa birmapienokaisia yhdistelmästä GIC FIN*Lirukallion Cuumaa tuhkaa, SBI g x CH S*PreciousBlue's Leonardo DiCaprio, SBI d 21. Siinä onkin sitten värienkin suhteen jännättävää, kun kaikki birmavärit ovat mahdollisia, niin kuviolliset kuin kuviottomatkin. :D Kun vain syntyisi naaraita, tytöt kun ovat sitten joko jonkin sortin kilppareita tai punaisia! Tämä on sellainen "win-win-situation". ;) Nyt siis vain yritetään kärsivällisesti odotella... Onneksi on kaikenlaista "pientä" puuhaa edessä, kuten ristiäisten järjestelemistä. :D
9.4.2011
Seposta isukki!
Kauhistus, kun tuppaa monet tärkeät asiat unohtumaan tässä vauva-arjen keskellä! Meillä on kuitenkin ilo ilmoittaa, että Seppo (FIN*Sydänyön En Mie Vuan Tiiä, SBI b) on nyt isukki! Itse asiassa Seposta tuli isä jo tuossa kaksi viikkoa sitten, kun ruskeanaamio neitokainen FIN*Tassuliinin Candy synnytti yhden ihanan pennun. Pentu on kuvien perusteella todella sievä, niin ihana kauniskasvoinen nuppunen. Mielenkiinnolla seuraamme pennun kasvua. :)
4.4.2011
Nyyttiin tutustumista.
Kissalassamme on tapahtunut järisyttävä muutos. Ainakin kissojen mielestä. Perheemme sai nimittäin lisäystä 17.3. suloisella tyttövauvalla, ihan ihmislapsella siis tällä kertaa. :) Pääsimme neitokaisen kanssa kotiin 20.3. eli pari viikkoa tässä nyt on ehditty olla kotosalla tutustumassa toisiimme. Kissat ovat alusta asti suhtautuneet vauvaan varsin kivasti. Ensi alkuun vauva ehkä vähän pelotti. Kyllähän sitä käytiin ensimmäiseksi nuuhkaisemassa, mutta sen jälkeen kaikki muut kissat paitsi Iida pitivät kyllä vauvaan tietyn välimatkan, mutta eivät kyllä kertaakaan murisseet tai sähisseetkään. Nyt tullaan kuitenkin jo lähes entiseen malliin hakemaan silityksiä meiltä, vaikka vauva olisikin lähellä. Siru ja Nuppu ovat olleet kaikista varautuneimmat, Roni on jo pidempään nukkunut sängyssä entiseen tapaansa ja Ellikin tulee jo käymään vieressä, vaikka vauvakin siinä olisi. Vauvan itkukaan ei ole kissoja pelottanut. Tänään Elli ja Nuppu kävivät jo vähän huolissaan katsomassa vauvaa, kun se vähän itki. Eli hyvin ovat kissat tottuneet vauvaan ja elämä jatkuu varsin entiseen malliin ainakin kissojen silmissä.
Pakko on vielä kehua meidän Hillaa, tuota meidän koiraa siis. Hilla on luonteeltaan vähän ujo ja varautunut, mutta vauvaan se on kyllä suhtautunut paljon paremmin kuin odotimmekaan. Olimme varautuneet siihen, että Hilla pelkäisi alkuun vauvaa ja saattaisi muristakin sille, mutta että tottuisi kuitenkin. Mutta Hillapa osoitti olevansa paljon fiksumpi kuin uskoimmekaan. Murinan murinaa ei ole kuulunut ja Hilla oli heti innokkaana vauvaa vastaanottamassa. Hilla on osoittanut vauvaa kohtaan pelkästään positiivista mielenkiintoa, eikä enää paljon välitä, vaikka vauva välillä itkee. Se on muutenkin ollut vain huolissaan vauvasta, jos se on kitissyt, eikä ole hermostunut vauvan ääntelyistä ollenkaan. Hilla tahtoo pitää vauvasta huolta. :) Turhaan en siis Hillaan luottanut, niin hienosti se on nyt vauvan kanssa ollut.
Kissaharrastusta jatkamme kuitenkin jokseenkin entiseen malliin. Pentusuunnitelmat ovat yhä voimassa ja kissanäyttelyissäkin pyrimme käymään, mutta toki menemisiään joutuu nyt suunnittelemaan vähän eri tavalla kuin aiemmin. Tauolle kasvatustakaan ei kuitenkaan laiteta, toivottavasti Elli odottaisi jo pian pienokaisia. :)

12.3.2011
Lenni "lensi pesästä"
Meidän pieni sininen miehemme Lenni (FI*Sydänyön Finiarel, SBI a) muutti viikko sitten uuteen kotiinsa. Vähän oli haikea mieli, kun pikkumies lähti, kyllähän se niin näkyvä osa elämäämme ehti olla useita viikkoja. Ja myös kuuluva, Lenni kun osasi kyllä komentaa ja huomautella monenlaisistakin asioista. :D On ollut kovin hiljaista, kun ei ole enää Lennikkä täällä huutelemassa.
Ellin kiimaa täällä odotellaan. Olisi niin mukava, kun Elli saisi vielä ne yhdet pennut ja pääsisi sitten eläkkeelle mamman hommista. Elli on ehkä joitain merkkejä saattanut antaa, että kiima olisi tulossa, mutta onpa tuo rouva osannut puijata meitä aiemminkin. Sulho joutui joka tapauksessa vaihtoon, kun Andy-herra oli sen verran ahkeraan ruvennut pissailemaan. Mutta onneksi meillä on Andyn ja Anskun poika Remu-Seppo jatkamassa sukua. Pidetään peukkuja, että Ellin viimeiset lapsukaiset kuitenkin saataisiin alulle tässä kevään mittaan!
Muuten ei meillä ole tapahtunut ihmeempiä. Hienoisia suunnitelmia näyttelyiden suhteen tehty, tarkoitus tuoda pari kissaa Tampereelle toukokuussa ja sitten jonkinlaisella kokoonpanolla osallistua ISROKin kesäkuun näyttelyyn. Ehkä saattaisimme myös ensimmäistä kertaa lähteä POROKin näyttelyyn, kun siellä saattaisi olla Lennikin debytoimassa. :) Mutta katsellaan, miten nuo näyttelyt nyt sitten onnistuvat, kun niihin aikoihin on tässä perheessä sitten jo se kolmaskin ihminen, joka vaikuttaa menemisiimme varsin paljon. Hitusen pohdituttaa myös Mistelin jatko. Toivotaan, ettei se rupea ihan yhtä tiheään tahtiin juoksemaan kuin viime kesänä, niin se voitaisiin vielä pitää leikkaamattomana ja astuttaa joskus myöhemmin toisen kerran. Mutta jos se taas rupeaa juoksemaan niin tiheästi, niin sitten leikkautamme ihanan neitokaisemme, sillä ei sitä ole kiva pitää pillereilläkään jatkuvasti. Mutta pidetään peukkuja senkin suhteen!

18.2.2011
Näyttelyuutisia.
Viime viikonloppuna meiltä olivat Jyväskylän näyttelyssä edustamassa Roni (PR Sydänyön En Muute Ollu Mie, SBI b) ja Ansku (GIC Sydänyön Basecamper, SBI c). Ansku sai lauantaina serttinsä 3-luokassa ilman mutinoita, mutta jäi sunnuntaina sertittä, kun sillä olisi pitänyt olla joko vähän enemmän kokoa tai enemmän turkkia. Kannattaisi kuulemma odottaa, että Ansku kasvattaa turkin, koska sitten se tuomarin mukaan olisi "wow-kissa, joka voisi voittaakin", mutta eipä tuo ole tähän päivään mennessä turkkia kasvatellut ja jos äitiinsä tulee, niin ei ole lähivuosina kasvattamassakaan. Eipä siis auta kuin mennä tuolla turkilla. :D Noh, kesällä on sitten moni muukin vastaavanlaisessa turkissa, niin ehkä sitten tulee taas serttejä. ;) Roni pärjäsikin sitten äitiään paremmin. Se sai molempina päivinä serttinsä ja valmistui näin ollen sunnuntaina Premieriksi ja oli vieläpä sunnuntaina tuomarin paras! Nuori herra nähtiin siis ensimmäistä kertaa paneelissa, ja vaikka siellä ei ääniä irronnutkaan, niin olimme ylpeitä herran hienosta käytöksestä, vaikka sitä olikin vähän jännittänyt.
Lennikkäkin on ehtinyt täyttää jo 11 viikkoa ja ensi sunnuntainahan sille tulee jo 12 viikkoa täyteen. Lennistä on uusia kuvia kotisivuilla. Parin viikon päästä se onkin sitten jo valmis muuttamaan. Mitenhän sitä osaa sitten taas olla ilman pikkuherraa, kun se nyt on ainokaisena saanut niin paljon huomiotamme. Noh, ei pitäisi kovin kauaa mennä, kun on sitten vähemmän karvainen hoidettava pitämässä huolta siitä, ettei tekeminen kesken lopu. ;) Ja ainakin Lennille on todella hyvä koti tiedossa, ja sehän lämmittää aina mieltä kummasti.

6.2.2011
Lenni 10 viikkoa!
Lenni on ehtinyt jo 10 viikon ikään. Naperolla vauhtia riittää ja se onkin varsin sporttisen oloinen kaveri. Onneksi isoista kissoista saa paini- ja rallikavereita, niin ei tylsääkään tule. Välillä toki pitää komentaa ihmisiäkin leikkimään, kun isot kissat tuppaavat ottamaan vähän pidempiä päiväunia kuin Lenni. Lenni on kyllä niin kaikkien lellikki, kaikki aikuiset kissatkin tuntuvat niin kovasti pitävän Lennistä, vaikka se varmasti välillä osaakin käydä hermoille. Hurmaavasta herrasta löytyy uusia kuvia kotisivuiltamme.
Kävimme tänään katsomassa Ossin ja Lillin pienokaisia. Suklaatabbytyttöset olivat molemmat todella suloisia. Ihanan pyöreänoloisia niin kasvoiltaan kuin kropaltaankin molemmat. :) Innolla odotan, millaisia niistä vielä kasvaa.
Viikon päästä pääsemmekin sitten pitkästä aikaa näyttelyihin! KES-KISin Jyväskylän näyttelyissä meiltä siis mukana molempina päivinä Ansku (GIC FIN*Sydänyön Basecamper, SBI c) ja Roni (FIN*Sydänyön En Muute Ollu Mie, SBI b). Jonkin verran näyttelytaukoa on Anskulla ollut, puolisen vuotta, mutta eiköhän se tuttuun motkotustyyliinsä jatka tauonkin jälkeen uraansa. ;) Pitäähän sitä asioista mainita, jos jotain mainittavaa sattuu olemaan. Toivottavasti nähdään paljon tuttuja näyttelyissä!

23.1.2011
Lenni 8 viikkoa!
Pieni suuri miehemme Lenni on ehtinyt 8 viikon ikään! Ruoka maistuu ja isojen kissojen kanssa leikitään kovasti. Yksinkin Lenni toki touhuaa paljon, kuten ihmistenkin kanssa. Välillä pitää tietenkin nokoset ottaa joko kiipeilypuussa tai jonkun sylissä, jotta jaksaa taas riehua. Lenni on selkeästi vankistunut ja kasvanut kyllä edelleen hyvin. Poju on oikein suloinen pikkukaveri, joka ei kyllä mikään nirso ainakaan ole. Kohta saa napero ensimmäisen loishäädön ja ekaa rokotusaikaakin pitää ruveta pikkuhiljaa katselemaan. Niin ne pennut vaan kasvaa!
20.1.2011
Perheenlisäystä!
Aika kuluu ihan huomaamatta, kun on tekemistä niin paljon, ettei muista aina blogiaankaan päivittää. :) Mutta nyt muistan kertoa kaikille tämän ilouutisen: CH Sydänyön Dying In Your Arms, "Ossi" ja CH Pikkulan Alma, "Lilli" saivat 10.1.2011 kaksi birmapienokaista! Ossista on siis tullut isä! Pennut ovat molemmat poikia ja kyseessähän on Lila-Lillin kissalan toinen pentue. Onnea vielä kerran hurjasti Lillille ja huoltojoukoille!
Myös Sydänyön En Mie Vuan Tiiä, SBI b, "Seppo", on päässyt naisten makuun. Sepon ensimmäinen morsian kävi vierailulla tällä viikolla. Toivottavasti tulosta on odotettavissa sitten maaliskuun loppupuolella!
Kotona asustelevalle kissakatraalle kuuluu hyvää. Lenni-poju täytti viime sunnuntaina jo 7 viikkoa ja on edistynyt taas huimasti. Vauhti on vaan lisääntynyt ja nyt on päästy kiipeilypuussa jo toiseksi ylimmälle tasolle, ja osataan tulla sieltä alaskin. ;) Myös raksut kelpaavat nyt ihan pelkästään, joten pieni mies on oppinut syömään varsin monipuolisesti. Purkkiruuista kelpaa mikä vain, mitä herralle eteen laittaa, mikä on hieno juttu. Toivottavasti tämä poju ei koskaan opikaan nirsoilemaan! Ellin ja Ronin ollessa Hammaslahdessa Anskun seurana on Iida saanut olla taas Jyväskylässä. Iida tykkää kovasti leikkiä Lennin kanssa, välillä vaan Lenni reagoi Iidan makuun turhan hitaasti, mutta kai sitä nyt pieni pentu harkitsee jonkin aikaa, ennen kuin hyökkää itseään paljon isomman kissan kimppuun. ;)
Jyväskylän helmikuun näyttelyt lähestyvät, ja sinne meiltä on tulossa Ansku (GIC Sydänyön Basecamper, SBI c) ja Roni (Sydänyön En Muute Ollu Mie, SBI b). Ansku kilpailee siis luokassa 3 ja Roni luokassa 10. Ronilla on alla yksi sertti kastraattiluokasta, joten hyvällä tuurilla voisi meillä olla kotona ensimmäinen Premior sitten sunnuntaina. :) Se jää nähtäväksi! Kiva päästä pitkästä aikaa näyttelyihin, seuraavasta näyttelystä kun ei sitten kovin varmaa tietoa olekaan. ISROKiin koetamme kesällä päästä jollain konstilla, ei sitä halua väliin jättää.

9.1.2011
Lenni jo 6 viikkoa!
Nuorin Sydänyön kasvatti eli Finiarel, "Lenni", saavutti tänään 6 viikon iän! Lenni on kasvanut hienosti ja touhuaa jo ihan eri malliin. Lelut kiinnostavat kovasti, tosin myös sitten johdot yms. kielletyt, ja kiipeilyäkin harrastetaan jo varsin menestyksekkäästi. Nyt osataan nousta jo sohvalle ja sängylle ja kiipeilypuun alin tasokin on saavutettu. Purkkiruokaa Lenni syö hienosti, raksuihin suhtaudutaan vielä pienellä varauksella, mutta purkkiruuan seassa nekin menevät. Hiekkalaatikolla asiointikin on jo opittu ja herra osaa nyt jo kavuta sinne itse, kun on hätä. Hiekan maistelukin on jo unholaan jäänyttä touhua.
Lenni on nyt alustavasti varattu eli sille vaikuttaisi löytyneen jo hyvä koti. Alla tänään otettu kuva pikkumiehestä.
Sydänyön A-pentue eli Sydänyön Arvokkain Aarre, SBI a, "Nuppu", Sydänyön Arvoitus, SBI g, "Nella" ja Sydänyön Aarnituli, SBI e, "Nuutti" täytti 3.1.2011 4 vuotta! Paljon onnea A:t! :) Nupun synttäripäivä meni varsin rauhallisesti eikä rouva jaksanut oikein edes poseerata. Ehkä se tuon lapsenlapsen hoitaminen on niin kovaa työtä. ;) Herkkuja ja leikkimistä oli kuitenkin luvassa ja Nuppu sai osakseen toki vähän ylimääräistäkin rakkautta tuona päivänä.
Nuppu 3.1.2011.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)