Näyttelykuulumisia.

Olimme eilen Ossin (CH Sydänyön Dying In Your Arms, SBI b 21) ja Sepon (Sydänyön En Mie Vuan Tiiä, SBI b) kanssa PIROKin näyttelyssä Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Pojilla oli pitkä tauko näyttelyistä, viimeksi olleet näytelmissä mukana viime kesänä Siilinjärvellä, eli taukoa sellaiset 11 kuukautta. :D Ossi osallistui nyt ensimmäistä kertaa luokkaan 7 ja sai Albert Kurkowskilta sertinsä ja ihan kivat arvostelut. Tuomari arvosti Ossissa niitä pojan hyviä puolia ja mainitsi kyllä kaikki ne huonommatkin, eli oli ihan samaa mieltä kuin miekin. ;) Tykkäsi Ossista kuitenkin ja TP-valinnassa oltiin mukana, tosin hävittiin siperialaiselle, mutta sehän ei meitä haitannut. Itse olin erityisen tyytyväinen Ossin hienoon käytökseen. Pitkä näyttelytauko takana ja herra asustelee ainoana kissana ja lemmikkinä lapsiperheessä ja on tosiaan leikkaamaton uros kaiken lisäksi, niin hän vain puski tyytyväisenä tuomarinpöydällä sekä minua että tuomaria! Ja köllähteli milloin mihinkin kohtaan pöytää rapsuteltavaksi. :) Aivan mielettömän hienoa ja rentoa käytöstä herralta, kun ajattelee, että meikäläinenkin on herralle käytännössä vieras, kun niin harvoin nähdään. Eli jos joku etsii birmanaaraalleen kollia, jolla on supermaski ja mieletön luonne, niin tässä se on! :D Ja turkin laatukin on varsin hieno, äidiltään perittyä. ;)

Seppokin sai sertinsä Marjatta Koskenkankaalta, vaikka herra vähän rutisikin arvostelussa. Seppo on nyt kovasti venähtänyt pituutta ja kun karvatkin ovat näin kesän lähestyessä vähentyneet entisestään, niin herra näyttää täsmälleen siltä, mikä onkin: teinihujopilta. :D Mutta iso kolli siitä isänsä tavoin kasvaa, joten kestää aikansa, ennen kuin Seppo saa kroppaansa pituutta vastaavan leveyden kasvatettua. Mutta pointit ovat kehittyneet hienosti, suklaa maski on kasvoissa ja jaloissa oikein hyvä, vielä kun häntäkin ehtii mukaan. Ja turkin laatu on hyvä, varsin silkkinen, alusvilla siitä vaan nyt sattuu puuttumaan, muttei liene ainoa birma. ;)

Oli ihana nähdä kissaystäviä pitkästä aikaa, enemmänkin olisi voinut seurustella, mutta nähtävästi pikkuvauvan äidin jaksaminen ei ole ihan entistä luokkaa. Se on kuitenkin sanottava, että Liia-neiti (melkein 2 kk) jaksoi hienosti näyttelyissä ja nukkui suurimman osan ajasta, joten helpolla päästiin. Onnea kaikille pärjänneille ja kaverit, toivottavasti nähdään pian taas näyttelyissä!