29.1.2010

Riku muutti uuteen kotiin!

Pennut täyttivät keskiviikkona 14 viikkoa ja saivat samana päivänä toiset rokotteet ja samalla sirut. Veriryhmätestauksen tuloksia odotellaan. Riku (Sydänyön Elä Minnuu Kaho, SBI b) muutti tänään sitten uuteen kotiinsa Joensuuhun. Siellä on Rikua jo odoteltu innolla. :) Muut pojat ovat vielä kotona. Kohta voi alkaa odotella Jyväskylän näyttelyäkin. Tuomarijakoa odottelee aina yhtä innolla. ;)

24.1.2010

Muutoksia varaustilanteeseen.

Pennut ehtivät täyttää keskiviikkona jo 13 viikkoa. Isoin naperoista eli Remu huitelee jo yli 2 kilossa, ei varmaan Riku ja Ronikaan enää kaukana ole. Ruoka maistuu ja ovat pirteitä. Ranelle oli jo koti tiedossa, mutta se peruuntui ihan pari päivää sitten. Nyt Rane saakin sitten kasvaa kotona vähän pidempään, ennen kuin edes yritän löytää sille uutta kotia. Rane on näistä se herkkävatsainen ja haluankin olla itse hyvin selvillä siitä, mikä ruokavalio sille sopii, ennen kuin se muuttaa uuteen kotiin. Onhan se mukavampi pystyä ohjeistamaan uutta omistajaa täsmällisesti uuden perheenjäsenen hoidossa, eikä vain antaa summittaisia ohjeita. Pojista Riku muuttaa rokotuksen saatuaan Joensuuhun kotiin, jossa birmasta on haaveiltu jo pitkään. :) Jos hyvin käy, niin Riku saattaa tehdä myös osansa rodun jalostuksen saralla ja varmaan joskus näyttelyissäkin piipahtaa, vaikka toinen kiila vähän hakusessa onkin.

Ensi viikolla haetaan naperoille jo rokotukset ja sirut ja testataan veriryhmä. Niin se aika vaan menee!

15.1.2010

Naperot 12 viikkoa.

E-pojat ovat ehtineet jo 12 viikon ikään. Kovasti ovat kasvaneet, isoin pojista painaa jo melkein 1,8 kiloa, pienin eli Rane on sekin jo sentään ylittänyt 1,3 kilon rajan! Pojat ovat todella touhukkaita ja leikkisiä, mutta tulevat myös mielellään viereen tai syliin nukkumaan. Mamman tissille mennään vielä, silloin kun mamma sallii, vaikka sieltä ei taida enää paljon mitään tullakaan. Pojat vaan kuolaavat onnellisina mamman mahapuolen ja oman nassunsa märäksi.

Pojista Riku ja Roni ovat vielä varaamatta. Roni on vähän rohkeampi, mutta Riku taas on seurallisempi. Kumpikin ovat pörröisiä, hyvin kasvaneita kollin alkuja. Näistä joku saa ihanan lemmikin, sillä parempaa lemmikkiähän ei olekaan kuin kastraattikolli. :) Pojat voi kastroida jo esim. puolen vuoden iässä, jolloin ne eivät ehdi aloittaa kollittelua, joten huolta merkkailusta ei ole. Kastraattikollit ovat myös leikkisämpiä ja seurallisempia kuin leikkaamattomat kollit tai tytöt ylipäätään. Näin yleistettynä tietenkin. ;) Pojat ovat hyvin sosiaalistettuja ja asianmukaisesti hoidettuja. Ne luovutetaan rekisteröityinä, rokotettuina, madotettuina, sirutettuina ja veriryhmätestattuina runsaan pentupaketin ja ohjeiden kera! Jos siis etsit elämäsi kissaa, niin ota yhteyttä! Riku ei ole näyttelytasoinen, mutta Ronin kanssa näyttelyitäkin voi harrastaa, jos se kiinnostaa.

8.1.2010

Rokotukset saatu.

Roni, Riku, Remu ja Rane olivat eilen oikein reippaita pikkukolleja eläinlääkärillä. Naperot saivat ensimmäisen rokotteensa, tällä kertaa Fel-O-Vaxia, ja kestivät sen kuin miehet. ;) Kotona oltiinkin sitten niin väsyneitä koko loppupäivä, että ei juuri muuta tehty kuin nukuttu. Yön kaikki nukkuivatkin vieressäni. Aamulla on sitten ruoka maistunut ja eilen kerättyä energiaa on kulutettu kyllä kiitettävästi. Tehosterokotus on sitten muutaman viikon päästä. Sitten tökitään pikkuisia vähän enemmänkin.

Meille vuoden ensimmäinen näyttely on tällä(kin) kertaa KES-KIS helmikuussa. Olemme paikalla vain sunnuntaina ja mukana on ihan mukava katras. Misti (CH Sydänyön Ciccurancäccyrä, SBI f) kilpailee ensimmäistä kertaa luokassa 7, Iida (Zaraxe Aoife Enya, SBI b 21) hakee viimeistä avoimen luokan serttiä, Iidan lapset Oona (Sydänyön Demonized, SBI b 21) ja Ossi (Sydänyön Dying In Your Arms, SBI b 21) ovat ensimmäistä kertaa nuorten luokassa, Onni (Sydänyön Death Can Dance, SBI c 21) tekee ensiesiintymisensä näyttelyissä niin ikään luokassa 11 ja Remu (Sydänyön En Mie Vuan Tiiä, SBI b) on myös ilmoitettu ensimmäiseen näyttelyynsä luokkaan 12. Aikamoinen läjä suklaanamusia on siis mukana. Ja kuten joku ehkä osaa rivien välistä lukea, niin jos koko lössi saadaan matkaan, niin suklaatabbyistä saadaan valittua VP, Iidalla on kasassa siitosluokka ja meillä ensimmäistä kertaa kasvattajaluokka! ;) Aikamoista hulinaa tulee päivä olemaan. Ja ei, en ole yksin kissojen kanssa matkassa. :D Toivottavasti nähdään Jyväskylässä!

6.1.2010

Pojat jo 11-viikkoisia!

Anskun pojat täyttävät tänään jo 11 viikkoa. Isoin kollin rotjake painaa jo melkein 1,6 kiloa, kun taas pienin (vatsavaivoista kärsinyt, mutta onneksemme jo toipunut Rane) vain noin 1,2 kiloa. Kaikki kuitenkin syövät hyvällä ruokahalulla ja ovat toimeliaita ja pirteitä, ja onkin ollut ihana seurata taas niiden raveja. Rane nukkuu parhaillaan sylissäni, se on todella hellyydenkipeä pieni poika. Kovasti se aina kehrääkin. Ranelle on varmaankin löytynyt jo koti, se pääsee viettämään lokoisia lemmikkikissan päiviä sitten. Remullekin on ehkä sijoituskoti löytynyt, ellen onnistu pitämään sitä itse, mutta Roni (siitos- ja näyttelytasoinen) ja Riku (siitostasoinen) etsivät vielä omaa kotia. Pojat ovat todella suloisia touhupeppuja, jotka pitävät myös päivittäisistä hellyttelyhetkistä. Suloisista suklaapojista saa tietoa kasvattajalta p. 050-4033413/Tiina tai tiina(at)sydanyon.net .

Roni.