Surua ja valonpilkahduksia

Onko tämä blogin päivittäminen oikeasti unohtunut näin pitkäksi aikaa? Jotenkin kuvittelin, ettei edellisestä kerrasta sentään näin kauaa olisi vierähtänyt. No, tokihan tässä välissä on ehtinyt tapahtua monenlaista. Perheeseemme kuuluu mm. nykyisin kaksi tytärtä, jotka pitävät kyllä vanhemmat työn touhussa ja vähemmän ehtii sitten kirjoitella blogiakaan.

Ikäväkseni joudun kuitenkin kertomaan, että kissakatraamme on menettänyt yhden jäsenen. Rakas, rakas Ellimme, the One and Only PR&GIC Lirukallion Cuumaa tuhkaa, siirtyi sateenkaarisillalle siskonsa seuraksi tapaninpäivänä 2013. Elli täyttäisi tässä kuussa yhdeksän vuotta. Suru painaa edelleen jossain taka-alalla, ilman omia lapsia se kaihertaisi varmasti edelleen päivittäin mieltä ja sydäntä. Nyt on pystynyt keskittymään enemmän niihin iloisiin ja onnellisiin muistoihin, joita meillä on runsaasti. Saimme sentään Ellin kanssa yli kahdeksan yhteistä vuotta, ja hienoja vuosia ne olivatkin! Elli jouduttiin siis lopettamaan munuaisten petettyä. Rakas kissarouvamme meni nopeasti huonoon kuntoon eikä mikään ollut enteillyt moista äkillistä loppua. Piti tehdä se vaikein päätös rakkaan parhaaksi, emme nähneet mitään järkeä pitkittää toisen kärsimystä, sillä mikään ei olisi voinut Elliämme enää pelastaa. Eläinlääkärin mukaan ei ole varmaa, periytyykö tuo jälkipolville, toivomme toki, että olemme tehneet hyviä valintoja astutusten suhteen. Ainakin olemme pyrkineet välttämään linjasiitosta ja pitämään sukusiitosprosentin mahdollisimman pienenä.

Elli oli sellainen once in a lifetime -kissa, jota emme koskaan unohda. Niin kaunis, kiltti ja lempeä. Kärsivällinen ja suloinen. Herttainen kuin vain kissa voi olla. Päivääkään en vaihtaisi pois. Ilman Elliä ei olisi Sydänyön birmoja enkä tiedä, olisinko itse tällä tavoin edes kissoihin hurahtanut. Rakkaita nuo ovat muutkin toki, mutta Elli oli se ensimmäinen. Kiitos kaunis, rakas Elli, että saimme jakaa monta vuotta kanssasi. Se oli meille suuri kunnia.

Joskus olin ajatellut, että kun Ellistä aika jättää, niin meidän kasvatus loppuu siihen. Se kertoo vain siitä, kuinka rakas Elli minulle oli. Nyt olen kuitenkin tullut toisiin ajatuksiin. Ellin elämä jatkuu jälkeläisissä. :) Eikähän ongelmilta välty kukaan kasvattaja ainakaan pitkässä juoksussa. Kasvatuksen kannalta tämä pitää vain ottaa lisätietona. Eteenpäin, sanoi mummo lumessa! Seuraavia pentuja on suunnitteilla, katsotaan nyt koska päästään suunnitelmista toteutukseen. Pipari (Sydänyön Gut Gelungene, SBI a) on nyt testattu FeLV- ja FIV-negatiiviseksi. Seuraavaa kiimaa odotellessa! Se olisi sitten 10. Sydänyön pentue seuraavaksi!

Kesää kohti ja aurinkoa elämään toivomme!