18.3.2010

Kuulumisia pitkästä aikaa.

On ehtinyt vierähtää aikaa sitten viime kirjoituksen. Jyväskylässä koimme pienen yllätyksen, sillä Iida voitti jälkeläisensä VP-kisassa. Noh, voitto tuli kotiin joka tapauksessa. ;) Tuomaritäti oli siitä hassu, että hän oli tosi tarkka sukista ja kiiloista, mutta Iidan tynkäkiilan hän kuitenkin antoi anteeksi, koska toinen kiila on täydellinen. :D Tuomareita on niin monenlaisia. Kaikki Iidan lapset käyttäytyivät kuitenkin todella hienosti näyttelyissä, kuten myös Remu, joten ylpeä sai taas olla lapsukaisista ja isommistakin.

Seinäjoellakin piipahdimme näyttelyissä Mistin ja Remun kanssa. Misti sai toisen serttin luokasta 7 ja on nyt jumissa ja Remu oli EX 1. Seuraava näyttely onkin jo ensi viikolla jälleen Remun kanssa. Nuori herra on silloin viimeistä kertaa pentuluokasssa.

Remu muutti juuri tänään sijoituskotiin Joensuuhun. Pienellä miehellä on siellä kaverina nuori ragdollherra Eelis ja pojat leikkivätkin jo tänään keskenään, joten vaikka Eelis välillä vähän sähisee nuoremmalle, niin pojat tulevat varmasti nopeasti juttuun keskenään. Rane jää vielä toistaiseksi kasvamaan kotiin, mutta Roni etsii vielä omaa kotiaan.

Seuraavat pentueemme ovat suunnitteilla Ellille ja Mistille. Saa nyt nähdä, kumpi niistä astutetaan ensin ja milloin se tapahtuu. Sulhot ovat molemmat punageenisiä, joten toiveissa on, että jommasta kummasta yhdistelmästä syntyisi punainen tai creme tyttö. :) Tarkempia tietoja tulee myöhemmin.

Näyttelysuunnitelmiakin on tehty lisää. Tampereella 16.5. järjestetään birmojen erikoisnäyttely, joten sinne tullaan paikalle isolla joukolla. Erikoisnäyttelyyn osallistuvat omista kissoistamme Ansku (GIC Sydänyön Basecamper, SBI c), Misti (CH Sydänyön Ciccurancäccyrä, SBI f), Iida (CH Zaraxe Aoife Enya, SBI b 21), Oona (Sydänyön Demonized, SBI b 21), Ossi (Sydänyön Dying In Your Arms, SBI b 21) ja Remu (Sydänyön En Mie Vuan Tiiä, SBI b). Näistä Ansku, Oona, Ossi ja Remu osallistuvat myös PIROKin näyttelyyn. Kasvateistamme paikalla ovat lisäksi ainakin Onni ja Otto (Sydänyön Death Can Dance, SBI c 21, ja Sydänyön Daylight Dies, SBI b 21), ehkä myös Riku (Sydänyön Elä Minnuu Kaho, SBI b). Seuraava näyttely Tampereen jälkeen onkin varmaan sitten kesäinen Siilinjärven näyttely, sinne osallistujat ovat vielä mietinnässä. Mutta Tampereelle kaikki birmojen ystävät sankoin joukoin paikalle, sillä siellä on paikan päällä varmaan yli 100 birmaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti