Oopperalaulua ja öisiä herätyksiä.

Ihanainen Mistimme (CH Sydänyön Ciccurancäccyrä, SBI f) on ensimmäistä kertaa kiimassa. Misti harjoittelee oopperalaulua päivin ja öin, vähän on raakkuva ääni, mutta jospa se siitä vielä petraantuu. Misti korvaa volyymillä sen, mitä taidossa häviää. Ihastuttavaa siis, eikö totta?

Viime öisestä herätyksestä tosin vastasi Ansku eikä Misti. Tässä kohtaa on kysyttävä, mikseivät kissat voisi hypätä alas kiipeilypuusta heti, kun tulee huono olo? Olisi ehkä vähän vähemmän siivottavaa. Anskulle tuli yöllä huono olo ja tietenkin se oli kiipeilypuun ylimmällä tasolla. Heräsin siihen yökkivään ääneen, enkä ehtinyt saada edes valoa päälle, kun kissa jo oksensi. Saatuani valot päälle huomasin, että siellähän se kiipeilypuun ylätasolla kykki. Oksennusta oli lattialla, pöydällä, kiipeilypuun kolmella ylimmällä tasolla ja myös unisen Ranen päällä näin ensikatsomalla. Sain Anskun pois ylätasolta, yritin putsailla Ranea vähän paperin kanssa ja siivosin sitten pöytää ja lattiaa. Nostaessani Rikua ja Remua pois pöydältä huomasin, että nekin olivat saaneet osansa, joten kun olin saanut pahimmat sotkut pyyhittyä pöydältä, lattialta ja kiipeilypuusta, kiikutin kolme kissanpentua vessaan pesulle. Kyllä on muuten ihanaa pestä kolme kissanpentua keskellä yötä, kun ei olisi muuta kaivannut kuin yhdet kunnon yöunet edellisen huonosti nukutun yön jäljiltä. Onneksi pennut ottivat tilanteen varsin rauhallisesti, ja pääsin kohta takaisin nukkumaan siivottuani kiipeilypuuta vielä vähän paremmin. Toivottavasti Ansku ei toista tuota ihan lähiaikoina. Tai vaikka koskaan.