Oopperalaulua ja öisiä herätyksiä.

Ihanainen Mistimme (CH Sydänyön Ciccurancäccyrä, SBI f) on ensimmäistä kertaa kiimassa. Misti harjoittelee oopperalaulua päivin ja öin, vähän on raakkuva ääni, mutta jospa se siitä vielä petraantuu. Misti korvaa volyymillä sen, mitä taidossa häviää. Ihastuttavaa siis, eikö totta?

Viime öisestä herätyksestä tosin vastasi Ansku eikä Misti. Tässä kohtaa on kysyttävä, mikseivät kissat voisi hypätä alas kiipeilypuusta heti, kun tulee huono olo? Olisi ehkä vähän vähemmän siivottavaa. Anskulle tuli yöllä huono olo ja tietenkin se oli kiipeilypuun ylimmällä tasolla. Heräsin siihen yökkivään ääneen, enkä ehtinyt saada edes valoa päälle, kun kissa jo oksensi. Saatuani valot päälle huomasin, että siellähän se kiipeilypuun ylätasolla kykki. Oksennusta oli lattialla, pöydällä, kiipeilypuun kolmella ylimmällä tasolla ja myös unisen Ranen päällä näin ensikatsomalla. Sain Anskun pois ylätasolta, yritin putsailla Ranea vähän paperin kanssa ja siivosin sitten pöytää ja lattiaa. Nostaessani Rikua ja Remua pois pöydältä huomasin, että nekin olivat saaneet osansa, joten kun olin saanut pahimmat sotkut pyyhittyä pöydältä, lattialta ja kiipeilypuusta, kiikutin kolme kissanpentua vessaan pesulle. Kyllä on muuten ihanaa pestä kolme kissanpentua keskellä yötä, kun ei olisi muuta kaivannut kuin yhdet kunnon yöunet edellisen huonosti nukutun yön jäljiltä. Onneksi pennut ottivat tilanteen varsin rauhallisesti, ja pääsin kohta takaisin nukkumaan siivottuani kiipeilypuuta vielä vähän paremmin. Toivottavasti Ansku ei toista tuota ihan lähiaikoina. Tai vaikka koskaan.

Parempaa vointia.

Remun, Rikun ja Ronin vointi parani Attapectinillä ja tarkalla ruokavaliolla, mutta Ranen maha reistaili edelleen, joten pistäydyimme eläinlääkärillä. Rane sai 8 päivän lääkekuurin, ja ripuli onkin alkanut nyt helpottaa. Pieni on onneksi ollut pirteä koko ajan, mutta kyllä se nyt tuntuu silti saaneen lisävirtaa, kun maha ei vaivaa ainakaan niin pahasti enää. Olohuoneeseen on juuri saatu uudet verhot, joten Rane on kunnnostautunut niissä roikkumisessa, ja kuusikin on saanut kyytiä. Paino on noussut koko ajan, mutta eilen Rane yllätti iloisesti reilulla painonnousulla. Tuntuu mukavalta, kun pienen nappisilmämme vointi alkaa olla parempi, toivottavasti menee tällä lääkekuurilla ohi.

Kissat riemuitsivat joululahjoistaan, etenkin namut ja kissanminttulelut olivat suosittuja isojen kissojen keskuudessa, pienet nahistelivat keskenään omista leluistaan, vaikka jokaiselle olisi omakin riittänyt. Kuusi on vielä toistaiseksi pysynyt pystyssä, vaikka pallot sen alaoksilla ovatkin heiluneet arveluttavasti.

Hoivailua.

Pennuilla on nyt muutaman päivän ajan ilmennyt vatsavaivoja, etenkin Ranella oli raju ripuli. Soitin jo eläinlääkärille, olisiko aihetta tutkia pientä, mutta saimme vielä ohjeeksi yrittää kotikonsteilla. Pennut ovat nyt tarkalla ruokavaliolla, kaikki teollinen ruoka on nyt hetken aikaa poissa ruokalistalta ja saavat kaikki Attapectiniä kolme kertaa päivässä. Myös Anskua hoidetaan samalla, koska se kuitenkin vielä imettää pentujaan. Ainakin ruokahalu tuntuu parantuneen kaikilla, vaikka vielä mahat vähän reistailevat. Katsellaan nyt viikonlopun yli ja tutkitaan sitten, jos vaiva vaan jatkuu. Onneksi kaikki ovat kuitenkin pirteitä ja muuten ihan normaaleja pikkukissoja, painot ovat tietenkin vähän jumissa nyt, kun ei ruoka ole oikein maistunut, mutta jospa tänään oltaisiin jo parempaan suuntaan menossa. Kovasti toivon, että pienten massut toimisivat pian jo normaalisti. Ensi viikolla olisi rokotuskin, mutta tarvittaessa sitä siirretään myöhemmäksi.

Koko kissakatras sai täällä nyt sitten loishäädön, kun pennuilla on massut sekaisin. Eipä siitä kyllä haittaakaan ole. Onneksi lääkitseminen sujui varsin helposti ja Hilla vielä ystävällisesti nuoli lennelleet matolääkkeet lattioilta. :D Niin, ja onhan tässä sellainenkin valopilkku ollut, että meidän Oona tosiaan painaa sellaiset 2,8 kiloa viiden kuukauden iässä. Ihan mukava välillä saada sellainen isokokoinen tyttö. ;) Pienokaisetkin varmasti saadaan vielä kuntoon, nyt pitää vaan vähän jaksaa tapella Attapectinin antamisen kanssa.

Uusia titteleitä!

Viikonlopun näyttelyt Laihialla ovat nyt takana. Lauantaina Oona (Sydänyön Demonized, SBI b 21) esiintyi edukseen Voittaja-näyttelyssä. Oona on iloksemme äitinsä tapaan hyvin rento ja rauhallinen myös näyttelyissä. Sunnuntaina Elli (GIC Lirukallion Cuumaa tuhkaa, SBI g) sai kahdeksannen serttinsä vitosluokasta ja valmistui Grand International Championiksi! Meidän Elska, jonka ei alunperin pitänyt käydä näyttelyissä CH-titteliä pidemmälle. ;) Ellin tyttären tyttärellä Mistillä (CH Sydänyön Ciccurancäccyrä, SBI f) oli jälleen serttikilpailu avoimessa luokassa, vastassa oli kaunis MeToYou Dessie, nuori tyttö sekin, ja Misti vei pidemmän korren ja valmistui Championiksi! Mistin velipoika Monni (Sydänyön Cauhucacara, SBI a) oli myös näyttelyissä mukana ja sai serttinsä sekin avoimesta luokasta. Ja "jättiläisvauvamme" Oona oli sunnuntaina EX 1 ja tuomarin paras! Oona on sen verran iso typykkä ikäisekseen, että tuomari kurkkasi hännän alle heti ensitöikseen varmistuakseen siitä, ettei kyseessä sittenkin ole kolli. ;)

Näyttelyt sujuivat siis hienosti ja nyt odotellaankin sitten innolla ensi vuoden näyttelyitä.

Näyttelyt lähestyvät...

Ensi viikolla päästään taas näyttelyihin. Laihialla järjestetään 12.12. Kissaliiton Voittajanäyttely ja 13.12. POH-KISin kansainvälinen rotukissanäyttely. Itä-Suomesta suunnataan kohti Länsi-Suomea kolmen kissan kokoonpanolla. Lauantaina esiintymässä on vain nuorimmaisemme, Oona eli Sydänyön Demonized, SBI b 21. Oona on silloin juuri täyttänyt 5 kk eli on vielä pentuluokassa. Sunnuntaina Oonan lisäksi ovat paikalla myös Elli, IC Lirukallion Cuumaa tuhkaa, SBI g, ja Misti, Sydänyön Ciccurancäccyrä, SBI f. Elli ja Misti ovat kumpikin serttin päässä valmistumisesta, joten jännät on paikat sunnuntaina! Pitäkäähän peukkuja!

Anskun pojat 6 viikkoa!

Ipanat täyttivät keskiviikkona kuusi viikkoa. Ruoka maistuu ja sen seurauksena massut kasvavat. Naperot ovat nyt parina päivänä nukkuneet kissan vessassa, sellaisessa koppimallisessa. Ymmärtävätköhän ne jossain vaiheessa, että siellä on tarkoitus käydä tarpeillaan eikä nukkua. Onneksi eivät ole syöneet sitä hiekkaa, se kun kuitenkin on paakkuuntuvaa mikrohiekkaa. Vauhtia naperoilla riittää ja nyt ne ovat alkaneet jo ymmärtää jotain lelujen päälle. Hilla-koira on ihan paras leikkikaveri tai lelu, miten nyt milloinkin. Porukalla on ihana riehua ja väsymyksen iskiessä voi käpertyä ihmisen kainaloon lämpimään. Pojat ovat kyllä sellaisia ihania mussukoita kaikki. Pikkuhiljaa alkavat kunkin luonteenpiirteet tulla esiin.